Anna rahan johdattaa

Olimme sopineet kevään ensimmäiset grillailut ystäväni luokse. Syömme, juomme ja nautimme. Lihat sihisivät grillissä ja korkkasimme kylmät oluet keskustelua avaamaan. Samalla kun paistuvan lihan tuoksu täytti pihan, päädyimme juttelemaan elämän tavoitteista ja miten ne voisi saavuttaa. Meillä molemmilla on aina ollut paljon tavoitteita, osa helpommin saavutettavia ja osa lähes mahdottomia. Osa koski urheilua, osa jotain aivan muuta. Minä halusin kirjoittaa enemmän ja ystäväni taas halusi käydä museoissa. Minä halusin löytää oman intohimoni, ystäväni taas sivistää itseään. Olemme aina osanneet keskustelun jalon taidon. Puhumme avoimesti ja kritisoimme myös avoimesti asioita joista olemme eri mieltä. Ne eivät ole silti johtaneet välirikkoihin, vaan olemme kuunnelleet toisemme perustelut ja jatkaneet niitä omilla perusteluillamme. Kun emme ole tulleet yhteisymmärrykseen, olemme hyväksyneet olevamme eri mieltä. Tänään emme olleet eri mieltä, tänään jaettiin ajatuksia. Tänään oivalsin asioita ja se mitä opin on vieläkin jatkuvasti läsnä. Olin itse juuri maksanut omasta blogiosoitteestani ja mietin oliko se järkevää. Laitoinko rahani johonkin turhaan? Olin huolissani, sillä en tiedä kuinka paljon tulisin kirjoittamaan ja mitä hyötyjä se minulle toisi. Olisiko ollut sama kirjoittaa pöytälaatikkoon ja säästää vuosikustannuksissa, vai ottaa riski ja laittaa rahat likoon? Ystäväni kertoi samalla ostaneensa itselleen museokortin jo vuosi sitten, museokortin jota hän ei ollut käyttäny vielä.

Ajatus yksinkertaisimmillaan on laittaa resursseja niihin asioihin joita haluaa tehdä ja sitä kautta luoda pakkotila tekemiselle. Tässä tapauksessa se resurssi oli raha ja se oli laitettu museokorttiin. Ystäväni halusi siis käydä museoissa ja halusi pakottaa itsensä siihen hankkimalla kortin muistuttamaan että sinne voi mennä. Se oli jatkuva muistutus että nyt olisi aika mennä museoon, olet jo siitä maksanut. Museokorttia ei ollut kuitenkaan käytetty, mutta se ei tuntunut haittaavan. Hän haluaa käydä enemmän museoissa ja niin ollen käytti rahaa pakottaakseen itsensä käymään museoissa. Tämä herätti minut ja antoi myös itselleni oikeutuksen käyttää rahaa blogiini. Halusin kirjoittaa enemmän ja vaikka kirjoittaminen on mahdollista myös vain itselleen, olen huomannut että blogin olemassaolo paineistaa minua tuottamaan tekstiä sinne. Se pakottaa minua miettimään aiheita mistä kirjoittaa, pakottaa minut opettelemaan kirjoittamista ja myös pakottaa minut julkaisemaan tekstejäni. Olen jatkanut tätä pakottamisen ideologiaa myös muualla elämässä. Jos haluan lukea jonkun kirjan, ostan sen hyllyyni. Jonain päivänä sen luen. Jos en tänään, niin ehkä huomenna. Se muistuttaa kuitenkin joka hetki siitä että se haluaa tulla luettavaksi.

Minulle tämä toimii, eli pakottaa itsensä asioihin joita haluaa. Kun haluaa juosta jonkun tietyn matkan, kannattaa ilmoittautua sellaiseen tapahtumaan. Tapahtuman tuoma paine saa kyllä juoksemaan, tai ainakin minut se saa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s