Olen ollut kusipää, onneksi enää vähenemissä määrin

Näin juuri päivityksen jossa keulittiin työnteon merkityksellä menestykseen ja kuinka tuskin kukaan haluaa muistella vanhana sitä kun katsoi telkkaria. Jes, juurikin näin. Työnteko on tie menestykseen, se on selvä. Onko sen vastakohta sitten telkkarin katsominen? Jos haluaa menestystä oman terveytensä kustannuksella, mitä niin tärkeää siinä silloin on? Miksi olisin valmis uhraamaan itseni sen eteen että saan enemmän rahaa? No, kyllähän minäkin haluaisin ajella hienolla autolla, ostaa joka viikko uudet plehat ja kartuttaa viikoittain uuden kellon kellokokoelmaani. Olenko silti näiden takia valmis luopumaan terveydestäni? Olenko näiden takia valmis luopumaan läheisistäni? En todellakaan ole. Olen sen jo aiemmin tehnyt ja nyt tiedän omalta kohdaltani paremmin. Tiedän paremmin mitä haluan ja se ei ole enempää rahaa muun elämän kustannuksella. 

Haluan tehdä työtä josta nautin, haluan saada tarpeeksi rahaa elääkseni, haluan tarpeeksi vapaa-aikaa nauttiakseni elämästä ja haluan että lähelläni on ihmisiä jotka välittävät minusta. Raha ei näyttele elämässäni enää yhtä suurta osaa kuin ennen, mutta vieläkin sitä jonkin verran tarvitaan. Voinko siis sanoa että arvoni ovat muuttuneet? Ne todella ovat muuttuneet ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Olen kokenut aiemmin uraohjuselämän ja en sopinut siihen. Luulin silloin sopivani, mutta en voinut hyvin. Kaikki oli niin pintapuolista. Jokainen ihmissuhde oli uhrattavissa ja jokainen hetki elettiin omassa kuplassa, omia etuja ajaen. Minulle jäi niistä ajoista paljon tuttuja, joita pidin läheisinä, mutta eivät he sitä olleet. Kun minusta ei enää hyötynyt, jäi kaikki muukin. En tietenkään voi tietää onko tämä koko totuus, mutta näin koen tapahtuneen. Jotkut tietenkin jäivät pidemmälle elämääni, mutta aika harvassa ne olivat. Vaikka tästä saattaa saada kuvan että kaikki halusivat vain hyötyä minusta, ei se ole tietenkään koko totuus. Olin aivan samanlainen ja yritin hyötyä myös kaikista. Se oli se ajatus joka oli tiedostamattomana mielessä ja kun tiedostin sen, tuli minulle paha olo. En kuitenkaan voinut karistaa sitä ajatusta. Nyt voin myös jälkikäteen sanoa että olin kusipää, olin ylimielinen kusipää. Eli ne jotka eivät jääneet ystävikseni, eivät ole tehneet mitään väärää. En minäkään olisi halunnut olla itseni ystävä, koska se oma mukava minä oli jossain todella syvällä. Näin vain oli ja ei sille enää mitään mahda. On kestänyt pitkään toipua takaisin ja se matka on vieläkin kesken. 

Onneksi olen matkalla ja onneksi tunnistan nyt paremmin ajatuksiani. Ensimmäinen askel on aina tunnistaa ajatuksiaan, tuntemuksiaan ja halujaan. Pakko ei ole ja aina voi elää omassa kuplassaan, mikä ikinä se onkin. Tee sitä mikä tekee sinut tyytyväiseksi, on se sitten oma kupla tai jotain muuta. 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s