Etäisyyttä ja näkökulmia

Huomaan olevani jatkuvasti levoton, niin levoton etten osaa edes levätä. Vaikka katson vain telkkaria, ajatukset pyörivät asioissa jotka pitää tehdä tai missä pitäisi olla seuraavaksi. Huomaan nyt että tätä on jatkunut jo kauan. Olin aiemmin kolme viikkoa lomalla ja en silloinkaan osannut pysähtyä. Ajattelin rannalla että kohta pitää lähteä kävelemään ja kuntouttamaan nilkkaa. Tarkkailin aurinkoa ja mietin että monelta pitää lähteä rannalta ja mitä sen jälkeen tehtäisiin. Huomaan myös että sama toistui aiemmalla viikonloppureissullani kavereideni kanssa. Valvoin kelloa koko ajan. Ensin jotta tiedän mihin aikaan syötäisiin lounasta, sen jälkeen monelta on päivällinen ja myös milloin pitää mennä nukkumaan. Miksi en osaa vain pysähtyä ja olla paikoillaan, etenkin kun minun ei tarvitse kellon tarkkuudella mitään tehdä? Miten löydän tien ulos tästä? Olen liian levoton nukkumaan, vaikka tiedän että se on mitä tarvitsen. 

Tuosta aiemmasta kappaleesta on nyt kulunut aikaa ja olen jo vähän saanut levättyä. Olen pakottanut itseni lepäämään, sillä olen ollut aivan lopussa henkisesti ja fyysisesti. Tuntuu etten pysty keskittymään mihinkään ja jos liikun jossain, on katseeni tyhjä, enkä huomaa mitä ympärilläni tapahtuu. Lepään ja kirjoitan, en muuta. Tiina on luvannut hoitaa kaiken muun ja teen parhaani jotta voin hyväksyä sen. On erittäin vaikeaa jättäytyä muiden varaan, vaikka tiedän että tekisin täysin saman Tiinan vuoksi. Väsymykseen auttaa lepo ja lepoa saa kun ei ole muita velvoitteita. Kunhan itse uskoisin oman pääni sisällä tarpeeni uneen. Uskon kyllä tarpeeni ja tietoisesti myös haluan sitä, mutta tiedostamaton mieleni ei ole samaa mieltä. Aina kun painan pään tyynyyn, on jotain pielessä ja se tulee mieleeni. Keskellä yötä aivoni haluavat jatkaa projekteja ja murehtivat tulevaa. Miten muutan tämän itsessäni? Miten saan itseni ymmärtämään että projektit etenevät parhaiten kun pysähdyn? Pysähtyminen ja etäisyyden ottaminen ovat hyvästä, eivät pahasta. Mitä intohimoisemmin jotain haluamme ja mitä enemmän aikaa siihen käytetään, sitä vaikeampaa siitä on irrottautua, ottaa etäisyyttä. 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s