Naamari on purettava, vaikka se olisi vaikeaa

Kun huomasin että blogini päätyi uutisiin, tuli sisälleni taas vanha ystäväni pelko. Ensin olin innoissani ja mietin jo miten saan tämän kaupallistettua. Sitten huomasin että no niin, hyvä Samuel, todellinen taiteilija on jo heti myymässä itsensä vaikka kukaan ei ole ostamassa. Tätä ajatuksen ketjua olen nyt tiistaista asti pyöritellyt ja koittanut saada pääni takaisin kirjoittamiseen, etenkin siihen omaan kirjoittamiseen. Ensimmäinen askel muutokseen on tunnistaa itsessään ne asiat mitä haluaa muuttaa. Vasta kun tunnistaa ajattelunsa, voi jotain tehdä asialle. Minähän teen. Jatkan samalla linjalla kuin aiemminkin, eli unohdan muun maailman kun kirjoitan. Kirjoitan kuin kukaan ei lukisi tätä. Tiedän sen olevan helpommin sanottu kuin tehty, mutta täytyy silti tehdä parhaansa.

Aivan hetki sitten kirjoitin ihan muuta tekstiä kuin tätä blogia, mutta heti kun siirryin tänne aloin ajattelemaan lukijoita. Miksi? Toinen tekstini on kirja, josta tulee myös julkinen. Joko kustantajan kautta tai sitten täällä. Miksi sen kirjoittaminen on sitten jotenkin helpompaa, onko kirja ajatuksena vähemmän henkilökohtainen kuin blogi? Siltä se tuntuu. Jotenkin tätä on vaikeampi kirjoittaa, koska tämä luetaan hetkessä. Kirjan teko on pidempi prosessi, joten sen julkistaminen tuntuu kaukaiselta. Tämä tulee nyt julki ja se kohtaa heti lukijat. Blogi on tässä hetkessä ja kirja on julkistettaessa jo menneisyydestä. Painettu sana on aina vanhaa kun se julkaistaan, näin se vaan on. Toki minun kirjoitukseni on ajatonta, sen huomaa jo vanhoista päiväkirjoistani. Samat asiat pyörivät päässä vuodesta toiseen ja välillä siihen havahtuu, ei tosin aina. Olisi upeaa julkaista nekin joskus, mutta ne ovat niin synkkää tekstiä, etten tiedä miten siihen suhtautua. 

Omissa ajatuksissaan on välillä hyvinkin pimeässä paikassa ja luulen että läheisten on vaikea suhtautua niihin. He lukevat kuitenkin sen oman maailmansa kautta ja tekevät johtopäätökset. Ihminen luulee tietävänsä mitä toinen ajattelee ja riippuen omasta fiiliksestään, lukee sen hyvänä tai pahana. Omat olot vaikuttavat yllättävän paljon omiin reagointeihin. Nyt juuri en ole pimeässä, mutta olen ollut. Olen ollut pari vuotta sitten hyvin syvällä ja olen vielä tämän kahden vuodenkin aikana käynyt kolkuttelemassa samoja ovia. Onnekseni on läheiset, jotka vetävät aina tarvittaessa takaisin. 

Avoimuuden nimissä tarjoan tässä pilkahdusta menneisyyteen. Tässä lainaus ensimmäisistä päiväkirjoista jotka ovat tallessa, päivättynä 30.12.2015. “Olen ehkä vain niin tottunut pärjäämään ja näyttelemään kovaa että olen onnistunut siinä niin hyvin ettei kukaan muu tiedä tai ymmärrä kuinka vaikeaa aikaa tämä minulle on. Tuntuu että en itsekään tunne itseäni ja tämä onkin varmaan osasyy pahaan oloon ja siihen että elämä tuntuu tällä hetkellä polkevan paikallaan. Olisiko nyt aika purkaa naamarit ja paljastaa itseni maailmalle sellaisena kuin olen, vaikkakin varmaan menetän monet siinä prosessissa”.

Tämän purkamisen kautta sain elämääni todella paljon kaikkea upeaa. En menettänyt ketään, mutta sain elämääni paljon hyvää, enemmän kuin uskoin mahdolliseksi. Nyt on saman naamarin purkamisen paikka. Vaikka se naamari on jo kokenut kolauksia, tunnun pitävän sitä silti väkisin naamallani. 

One thought on “Naamari on purettava, vaikka se olisi vaikeaa

  1. Tervetuloa naamarittomien joukkoon.
    Mennään meidän mökille ja otetaan uikkaritkin pois.

    Jutellaan, itketään ja nauretaan.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s