Tilan, paikan ja ajan tarve

Etsin jatkuvasti uusia kirjoittamisen aiheita ympäristöstäni ja se on hyvä merkki. Huomaan että mentaliteettini on muuttunut lyhyessä ajassa. Kun kirjoitan koko ajan, saan jatkuvasti myös lisää ideoita. Onko tämä se flow-tila mitä olen hakenut ja innostus omien ajatuksieni tuulettamiseen? Saisinko kirjoitettua tarpeeksi jotta blogissani olisi miltei päivittäin uutta tekstiä, vai onko se kuitenkin jo liikaa vaadittu? Ei se ole. Uskon että se on enemmän kuin mahdollista, koska kirjoittamisen vimma iskee jatkuvasti. Suurempi ongelma on löytää aikaa arjesta sen toteuttamiseen. Aikaa löytyy usein vain muutamia tunteja päivässä. Se on todella hämmentävää, koska aikaa pitäisi olla yllinkyllin koko ajan. Miten otan sen ajan ja missä otan sen? Jos kirjoitan kotona, tulee jatkuvasti jotain muuta tekemistä mihin pitää käyttää aikaa. Ne voivat olla pieniä asioita, mutta jatkuva keskeyttäminen häiritsee ja kuten sanonta kuuluu, pienistä puroista syntyy iso joki. Kymmenen minuuttia sieltä, viisitoista täältä ja ruokatunti ruuanlaittoineen vievät jo ison osan päivästä.

Olen tullut tulokseen että tarvitsen toimiston. Paikan jossa kirjoittaa rauhassa ilman häiriöitä. Kahvilassa en pysty kovin montaa tuntia istumaan, koska siellä on myös häiriöitä. Kirjasto voisi olla hyvä ratkaisu, mutta niiden tilat ovat liian kliiniset ja eivät motivoi luovuuteen. Mikä siis olisi hyvä paikka kirjoittaa, kun omaa työhuonetta ei vielä ole? Kun kirjoittamisesta tulee ammatti, voi kirjoittamiseen hankkia oman tilan, mutta siihen voi kulua vielä vuosia ja sittenkään se ei välttämättä onnistu. Uusi työtila pitäisi olla lähellä ja järkevän hintainen, eli sinne pitäisi päästä kotoa kävellen. Kyllä, olen mukavuuden haluinen ja tässä tilanteessa myös järkevä. Koska kirjoittamisen voi hoitaa missä vain, en koe että sitä varten kannattaisi istua ruuhkassa tai maksaa bussilippua, etenkään kun tässä vaiheessa siitä ei minulle mitään makseta. Jos meillä olisi ylimääräinen huone, voisin vallata sen kirjoittamiseen, mutta tällä hetkellä sellaistakaan ei ole tarjolla. Jonain päivänä hankimme sellaisen asunnon johon saamme oman työhuoneen, ehkä jopa molemmille omat. Siihen asti kirjoitan missä pystyn, myös kotona. Jospa innostukseni siivittäisi minut suuriin tekoihin ja vielä suurempiin kirjoituksiin, paikasta riippumatta. Samalla kun etsin tilaa kirjoittaa ja aiheita joista kirjoittaa, voin aivan hyvin myös etsiä omaa tyyliäni kirjoittaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s