Strategiatyö ja sen tärkeys

Strategia täytyy olla jokaisen yrityksen ytimessä. Sitä ei voi sivuuttaa, mikäli yritystä halutaan kasvattaa ja sen olemassaolo halutaan turvata. Hyvä strategia ulottuu vähintään kolmen vuoden päähän ja toimialasta riippuen se voi jatkua jopa kymmeniin vuosiin. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä että strategia säilyy tämän ajan muuttumattomana, vaan sitä pitää tietenkin tarkastella aika ajoin. Hyvä tarkasteluväli on vuosi ja on aivan hyväksyttävää silloin todeta että kaikki on vielä reilassa. Kaiken ei tarvitse olla raskasta ja mitä paremmin pohjatyö strategialle on tehty, sitä helpompi sitä on vuosittain ohjata ja muokata tilanteen mukaan. Tämän isomman strategiatyön lisäksi tarvitaan myös action planit, jotka luodaan joko koko vuodelle, tai kvartaaleittain. Se riippuu paljon siitä että minkälainen toimintaympäristö yrityksellä on, eli kuinka nopeasti muuttuva tai staattinen se on.

“Ei meidän tarvitse kasvaa tai muuttua, olemme nyt jo hyvässä tilanteessa”. Tämä on argumentti jonka usein kuulen kun puhumme yrityksen strategian tarpeesta ja etenkin yrityksen kasvun tärkeydestä. Jokaisen yrityksen pitää kasvaa ja muuttua, piste. Minulle selkein vertaus tästä on liukuporras-vertaus. Yritys on aina liukuportaissa. Kun se kasvaa ja muuttuu vähän, se pysyy liukuportaissa paikallaan. Samalla tavalla kuin ihminen kävellessään liukuportaan vauhtia vastavirtaan. Mikäli yritys tai ihminen liukuportaissa pysähtyy, alkaa hän tasaisesti valua alaspäin. Kun halutaan merkittävää kasvua, täytyy muutoksen ja kasvun olla vahvempaa kuin markkinan muiden toimijoiden, jotka kasvaessaan ja muuttuessaan hitaasti pysyvät itseasiassa paikallaan. Tämän vertauksen pohjalta voimme myös tulla lopputulokseen, että strategia vaaditaan niin pieniltä, kuin myös suurilta yrityksiltä.

Jopa edellistä status quo -kommenttia enemmän, verenpainettani nostaa kommentti että yrityksellä on mennyt tähänkin asti hyvin ja tulevaisuus näyttää myös hyvältä. Kyllä, monille varmaan käy näin ja saattaa jopa käydä tulevaisuudessakin. Sattumien ja onnen kautta voidaan porskuttaa vaikka kuinka kauas, mutta strategian tärkeys tuleekin esiin silloin kun tahdotaan varmistaa jatkuvuus ja halutaan minimoida sattumien vaikutus. Olen nähnyt monta hienoa tarinaa, joissa ei ole tiedetty koko strategiasta mitään, mutta silti porskutetaan kovaa eteenpäin. Samaan aikaan mieleeni vain juolahtaa että mitä se olisikaan voinut olla jos oltaisiin edes hetki mietitty mitä ollaan tekemässä. Jotain suurempaa tai ehkä pienempää, sitä emme tiedä, emmekä saa ikinä tietääkään. Sen kuitenkin tiedän, että itse uskon strategiaan ja että sen mukaiset action planit täytyvät olla selkeitä koko henkilökunnalle. Optimitilanteessa jokainen yrityksen työntekijä pystyy lonkalta kertomaan yrityksen sen hetkiset next stepit ja strategiassa määritellyn mission.

Tässä siis ajatuksiani aiheen tiimoilta, joita saa ja pitää haastaa. Nämä mielipiteeni pohjautuvat täysin työkokemukseeni ja strategiakurssiin jonka kävin. Sen työn tuotos on alla liitteenä, mikäli se kiinnostaa. In english, of course.

 

Assignment-4-Strategy

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s