Matka maratonille alkaa

Tein päätöksen osallistua ensi vuonna maratonille, ehkä jopa kahdelle. Olen kuullut paljon kehuja Tukholman maratonista ja miettinyt osallistumista jo pidemmän aikaa.

Nyt siellä olisi ensi vuonna vieläpä juhlakilpailu tarjolla, eli Tukholman maraton juostaan ensi vuonna 40:n kerran. Tukholmaan on siis pakko päästä ja jos kunto riittää, Tallinnassa olisi syksyllä seuraavaa maratonia tarjolla.

Ajattelin taklata tässä monta kärpästä yhdellä iskulla. Saan ensi vuodelle yhden uuden matkan suunnitelmiin ja saan myös hyvän motivaation iskeä itseäni lenkille kerta toisensa jälkeen. Samalla ajattelin myös jakaa tätä pitkäkestoista tarinaani blogin muodossa sivuillani, jolloin pystyn myös saamaan jatkuvuutta ja motivaatiota kirjoittamiseen. Kunnon kohotus ja mielen virkistäminen ei sekään varmasti haittaa tässä yhtälössä.

Vapun jälkeen aloitan kevyen lenkkeilyn ja teen jossain verkkopalvelussa itselleni tavoitteellisen ohjelman. Sen jälkeen ei muuta kuin aivot narikkaan ja kilometrejä nielemään!

Tervetuloa seuraamaan raportteja juoksun etenemisestä ja vaikka mukaan juoksemaan!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s